Siirry pääsisältöön

Joulun ajan yrttiset hirvimakkarat

 


Joulun aikaan monessa kodissa on hirveä, joissakin talouksissa jopa liikaa. Lihan syönti on vähentynyt muutenkin, kun perheissä on paljon kasvisyöjiä. Jos lihaa on paksimet pullollaan, niin kannattaa osa hirvestä tehdä jauhelihaksi. Niitä voi jakaa sitten vaikkapa joululahjaksi. Parhaat osat hirvestä käy  tietenkin paistiksi. Makkaraan hirvenloha sopii hyvin. Lisäksi pitää laittaa silavaa ja possun jauhelihaa, koska hirvi on todella vähärasvaista. Hirvi on hyvää, varsinkin nuori hirvi on herkullista. Onhan se hyvää lähiruokaa ja ekologisesti oikeaoppista luonnossa kasvanutta riistaa. 

Tässäpä ainesosat hirvimakkaraan:

1 kg hirven jauhelihaa
300 gr silavaa
300 gr possun jauhelihaa
2 rkl suolaa
2 sipulia ohuena silppuna
2,5 dl jääkylmää nestettä, vettä, olutta tai punaviiniä (laitoimme olutta)
2 rkl dijon-sinappia
2 tl mustapippuria
2 tl maustepippuria
1 tl valkopippuria
yrttejä...rosmariinia, persiljaa, tinjamia, chiliä, salviaa (kaikki itse kasvatettuja)

Lisäksi paljon yrttejä ja chilipaprikaa maun mukaan.
salviaa, basilikaa, persiljaa, tinjamia, rosmariinia, chilipaprikaa

Teimme taikina notkeaksi ja pursotimme luonnonsuoleen, joita saa kauppahalleista. Ensin keitimme 15 minuuttia ja sitten uuniin 200-230 lämpöön. Söimme tinjamiporkkanoiden, salaatin, karpalo-sipulihillokkeen, toiset sinapin kanssa. Lisäksi joululeipää, kauraleipää. Teimme kolme annosta eli 3 kg:n hirvenlihat saivat eri makkaraversioita. Jokainen voi keksiä omat mausteensa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pulled pork eli nyhtöpossua joulukinkun lopusta

Ostimme jouluksi 6,5 kg kinkun kuten aiemminkin. Mutta nyt kinkkua jäi aika paljon, koska lasten perheitä ei ollutkaan koronan takia joulun aikaan syömässä. Söimme sitä sitten kolmisin joulun aikaan isoäidin kanssa ja sitten kaksistaan. Loput kinkusta meni pakkaseen ja osa nyt uuden vuoden aattoruuaksi leivinuunissa. Lämmitin uunin aattoa edellisenä päivänä n 200 C:seen  ja annoin lihapadan olla yön yli iltaan asti miedossa lämmössä. Kun maustaa kinkkupalaset runsain maustein, ei sitä usko samaksi lihaksi. Tässä ohje: n 2 kg kinkkua palasina isoon vuokaan omenamehua (itsetehtyä) BBQ-kastiketta chilikastiketta ketsupin loppu 1 punainen paprika pikkupaloina 1 sipuli paloina Ladoin lihapalat isoon vuokaan. Sekoitin nesteet ja lihapalat peittyivät kokonaan. Päälle folio tiukasti ja vuoka uuniin. Aika maukasta tulikin. Makeat kastikkeet sopivat hyvin, myös sweet chili saucet. Maku on enemmän aasialainen kuin suomalainen. Sopii hyvin pääruaaksi perunoiden ja salaatin kanssa. Myös erittäin hy

Patakukko savolaisittain

Kalakukko on savolaisten suuri herkku, mutta yhtä herkullista on patakukko! Siinähän on täysin samat ainekset. Se on myös helpompi tehdä. Ainekset (pienet kalat ja sian kylkisiivut) laitetaan pataan vuorotellen kerroksiin ja sitten taputellaan kuori eli kansi. Kukko eli pata laitetaan ensin n 200 asteeseen kolmeksi vartiksi  ja sitten hautumaan matalaan lämpöön (+ 125) uuniin jopa 4 tunniksi. Kukon kansi on koostumukseltaan ruisjauhoja, vehnäjauhoja, sulaa voita ja hieman vettä. Voita kannattaa laittaa reilusti, niin kuoresta tulee mehukas ja pehmeä. Ruodot pehmenevä täysin, kun kukko haudutetaan kunnolla.

Karjalaiset kukkoset eli riisipyöröt

  Tässäpäs nopeat pikkusuolaiset, jos sinulta jää riisipuuroa tähteeksi. Sovelsin hieman Emmi- ja Hilja-mummin ohjetta uuteen uskoon. 3 dl kevytmaitoa tai vettä 1 ps kuivahiivaa (11 gr) 1 tl suolaa 1/2 tl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 1 dl ruisjauhoja 2 dl luomukauraleseitä 50 gr sulaa voita riisipuuroa Lämmitä maito mikrossa käden lämpöiseksi. Lisää siihen hiiva. Sitten suolaa ja sokeria. Lisää jauhot. Voit käyttää myös pelkkiä vehnäjauhoja. Sulata voi ja lisää se. Kohota taikinaa 15 min. liinan alla. Leikkaa pitkästä tangosta kakkaroita ja pyöritä ne uunipellille ja litistä kämmenellä. Kohota vielä liinan alla. Edellisen päiväiseen puuroon voit lisätä hieman maitoa, kiehauta ja lisää sitä hieman jäähtyneenä kakkaroiden päälle ruokalusikallinen. Sitten uuniin n. +230C noin 15 -20 min. Sulata hieman voita ja voitele kukkoset lämpimänä. Voit syödä sellaisenaan tai laita nokare vielä voita kukkoselle. Maistuu välipalana tai iltapalana tai kahvin kanssa suolaisena lisänä. N